Elcon voitti Nokian

Janne Nurmi poikkesi valtavirrasta, joka opintojensa loppuvaiheessa vuonna 2008 pyrki työharjoitteluun silloiselle Nokian tehtaalle.  Nurmi halusi työharjoitteluun yritykseen, jossa alaa pääsisi näkemään läheltä monipuolisemmin.

 

—Kuulin, että Nokialla insinööriopiskelijat laitettiin liukuhihnatöihin. Halusin jotain muuta ja hain Elconille. Tein päättötyön täällä ja sen jälkeen minut palkattiin vakituiseksi työntekijäksi, Nurmi kertoo.

 

Elconilla on useita pitkäaikaisia työsuhteita ja vaihtuvuus on pientä. Yritykseen otetaan edelleenkin harjoittelijoita, jotka etsivät paikkaa, missä voisivat suorittaa lopputyönsä.

 

—Uskon, että yrityksessämme vallitseva vapaa ja hyvä ilmapiiri vaikuttavat siihen, että ihmiset viihtyvät. Täällä ei kytätä toisten tekemisiä vaan luotetaan toisten osaamiseen. On tosi tärkeää, että meillä on pitkäaikaisia työntekijöitä, koska heille on kertynyt matkan varrella valtavasti osaamista ja myös hiljaista tietoa.

 

Myyntipäällikkö, jolla on syvää teknistä osaamista

 

Nykyisin Nurmi työskentelee Elconilla myyntipäällikkönä, jolla on vahva tekninen ymmärrys Elconin tuotteista ja ratkaisuista. Asiakas saa kustannuksiltaan paikkansapitävän tarjouksen aina, koska tarjous tehdään tarkasti asiakkaan toiveiden ja tarpeiden mukaan. Nopeat ja perusteelliset vastaukset tarjouskyselyihin ovatkin Elconin yksi kilpailutekijöistä.

 

—Olen työskennellyt testauksessa useita vuosia ja ollut mukana kehittämässä nykyisiä EPS-järjestelmiä.  Voin  siis sanoa tuntevani tuotteet ja ratkaisut kuin omat taskuni. Myyntityössä tämä onkin oikeastaan yksi tärkeimmistä asioista. Haluamme myydä ratkaisuja, jotka toimivat asiakkaalla parhaalla mahdollisella tavalla. Siksi myyjän pitää osata vastata hyvin erilaisiin kysymyksiin. Jos emme tiedä, otamme kyllä selvää. Ala kiehtoo sen verran, että uudet kysymykset ovat aina mielenkiintoinen haaste. Jatkuva uuden oppiminen onkin yksi kiehtovimmista asioista täällä.

 

Kansainväliset yritykset ovat sparranneet Elconista luotettavan toimittajan

 

Elconilla satsataan paljon prosessien kehittämiseen ja laadun jatkuvaan ylläpitämiseen . Monikansallisten yritysten yhteistyökumppaneina yritys on päässyt kehittämään toimintaa ja tuotteita niin, että Elconilla  on mahdollisuus vastata korkeitakin laatuvaatimuksia edellyttävien asiakkaiden ehtoihin.

 

—Tuotteidemme laadusta ei tingitä, dokumentointi ja käyttöohjeet ovat erinomaisella tasolla ja asennus on suunniteltu niin, että se on mahdollisimman helppoa. Voimme seisoa selkä suorana suunnittelemiemme ja valmistamiemme tuotteiden takana – tuotteemme on riittävä, mitä ikinä asiakas siihen sitten haluaakaan lisää.