Mielekäs työnkuva ja mukava työyhteisö ja tekevät työpaikasta viihtyisän

— Tämä työ on hyvä kombo erilaisia työtehtäviä. Silloin tällöin tehtävät keikkatyöt tauottavat sopivasti arjen rutiineita. Päätyönäni teen tällä hetkellä sähkökeskusten testaamista, lisäksi opastan ja koulutan työntekijöitä kokoonpanossa. Vaihtelua työhön tuovat asiakkaille tehtävät keikkatyöt käyttöönotossa ja huollossa, kertoo Elconille vuonna 2011 suoraan armeijasta kokoonpanotöihin tullut ja nykyisin vastaavana sähkökeskusasentajana toimiva Toni Sulin.

 


Ura alkoi kokoonpanotöistä, jonka jälkeen Sulinin tehtävänkuva on laajentunut koko ajan. Uudet työntekijät koulutetaan edelleen samaan tapaan: aloitetaan yksinkertaisemmista hommista ja osaamisen karttuessa siirrytään vaativampiin töihin.

 


—Minulla on elektroniikka-asentajan koulutus, joka on ollut hyvä pohja tähän työhön. Lisäksi olen opiskellut omaksi ilokseni työn ohella myös koodaamista, josta on ollut hyötyä myös töissä. Totta kai suurin osa opeista on kuitenkin tullut työn tekemisen kautta. Meillä on täällä hyvä ilmapiiri – kysymyksiin vastataan mielellään ja haasteita ratkotaan yhdessä.

 

Sähkökaappien testaus vaatii tarkkuutta ja huolellista otetta

 

Testaajan työssä vaaditaan tarkkuutta ja huolellista otetta. Jos tämän lisäksi ongelmanratkaisuun löytyy sisäistä paloa, testaajan työssä viihtyy hyvin.

 


—Kokemus tekee testaamisesta koko ajan helpompaa. Haastetta työhön saa tuotekehityksessä, jossa tuotteesta pitää saada toimiva ja myyvä kokonaisuus. Tuotekehityksessä ei voi kuitenkaan tehdä mitä tahansa, vaan kokonaisuudessa pitää aina huomioida myös se, että tuotteen hinta on asiakkaalle järkevä. Olenkin päässyt mukaan vaikuttamaan uusien tuotteiden mekaanisen ja teknisen puolen kehittämiseen.
Sulinin monipuolisesta työkokemuksesta on suuri hyöty huolto- ja käyttöönottotehtävissä, joita hän tekee ajoittain asiakkaiden ja urakoitsijoiden kohteissa.

 


—Epäsäännöllinen keikkatyö tuo arjen rutiineihin sopivasti vaihtelua. Asiakkaiden luona saa myös suoraa palautetta tuotteista, joka on arvokasta tietoa tuotekehityksen ja myynnin kannalta.

 

Selkeä työnkuva tuo tasapainoa arkeen

 

Jos samassa työpaikassa viihtyy yli 10 vuotta, siihen löytyy myös syyt. Usein sitoutuneisuus ei synny pelkästään yhdestä asiasta, vaan se on monen asian summa. Elconilla työyhteisössä on havaittavissa luottamuksellinen ilmapiiri ja leppoisa fiilis. Nämä syntyvät Sulinin mukaan mm. hyvän esimiestyön, selkeiden ja monipuolisten työtehtävien ja matalan hierarkian kautta. Lomalta palatessa töihin on mukava tulla takaisin, kun tietää mistä omat työt saa taas aloittaa.  

 

—Henkilökunnan vaihtuvuus on meillä pientä joten työkaverit ovat tuttuja jo pidemmältä ajalta. Avoin ilmapiiri kannustaa oppimaan, eikä virheitä tarvitse pelätä. Kun työtehtävät vaihtelevat, myös mielenkiinto pysyy yllä. Viihdyn työssäni hyvin ja olen iloinen siitä, että Elcon menee eteenpäin ja kasvaa, koska kasvu tuo mukanaan aina uusia mahdollisuuksia.