Moderni sähköenergiatekniikka osoittautui hyödylliseksi alavalinnaksi

Jukka Kitunen toimii Elconilla sähkösuunnittelijana. Hän valmistui diplomi-insinööriksi vuonna 2008 Tampereen teknillisestä yliopistosta pääaineenaan moderni sähköenergiatekniikka.


—Opintoihimme kuului aurinko- ja tuulienergian lisäksi myös polttokenno- ja vetyteknologiaan liittyviä opintoja. Vuonna 2008 emme tietenkään vielä arvanneet, miten näiden kehitys tulee etenemään, Kitunen kertoo.

 


Työ, jossa on sopivasti rutiinia ja haasteita


Kitunen siirtyi Elconin palvelukseen vuonna 2019. Hän on työskennellyt aiemmin noin kymmenen vuoden ajan loistehon kompensointilaitteistojen parissa. Kompensointijärjestelmiä toimitettiin kantaverkon sähköasemille sekä isoihin terästehtaisiin eri puolille maailmaa ja projektit saattoivat venyä pitkiksi. Nykyisessä työssään hän nauttii hyvin hallittavissa olevista projekteista, joissa on selkeä aikataulu. Työporukka ja yritys on sopivan kokoinen: päätöksenteko on sujuvaa ja työporukan tuntee hyvin. Parhaimmillaan arjessa on sopivasti rutiinitöitä, mutta myös haastavampia projekteja.


—Elconin perusjärjestelmät ovat tulleet minulle hyvin tutuiksi, ja niiden parissa työskentely on vaivatonta. Tuotamme piirikaavioita ja layouteja asiakkaan toiveiden mukaisesti ja toimitamme asiakkaillemme mm. tasasähkönsyöttöjärjestelmiä, inverttereitä ja apusähköjärjestelmien akustoja. Vaikka pääosin töitä tehdään tietokoneella, olen välillä mukana myös tuotannossa ja testauksessa.


Lyhyempien projektien ja rutiinitöiden lisäksi Elconilla on käynnissä koko ajan myös isompia ja haastavampia töitä, kuten projektit, jossa suunnitellaan ja toimitetaan apusähköjärjestelmiä ja moottorikeskuksia kattilavoimalaitoksiin Suomeen ja Eurooppaan.


—Kyseessä on mittavan kokoisia, jopa yli 40 rivikaappia sisältäviä toimituksia. Näiden suunnittelussa tarvitaan hyvää käytännön soveltamistaitoa, koska käytettävissä olevat tilat ovat rajalliset. Tämän tyyppiset projektit ovat haastavia, mutta samalla myös mielenkiintoisia.

 


Aurinkosähkön kerääminen akustoihin kiinnostaa


Elconin valikoimissa on akustoja, jotka sopivat yhteen aurinkopaneeleista sähköä keräävien järjestelmien kanssa. Nämä kiinnostavat suuren yleisön lisäksi myös asialle vihkiytyneitä asiantuntijoita.


—Tällä hetkellä itseäni kiinnostaa erityisesti aurinkosähköä keräävien akustojen toiminta ja kehittäminen. Suuri kysyntä on saanut liikkeelle kaikenlaisia toimijoita, mutta kustannustehokkaat, turvalliset, ja toimivat järjestelmät ovat nyt suuren mielenkiinnon kohteena. Näkisin, että Elconilla on kaikki edellytykset olla juuri tässä kehityksessä mukana ja vastata kysyntään.
Elcon olikin yhtenä toimittajana mukana laajamittaisessa Response-hankkeessa, joka liittyi nimenomaan omavaraiseen energiantuotantoon.


—Response-hanke on erittäin mielenkiintoinen projekti, ja siinä oli hienoa olla mukana. Tämän tyyppisille hankkeille voisi hyvin olla jotain jatkoa.

 


Työmatkapyöräilyä ”insinöörimäisellä twistillä”


Kitusen osalta energian säästäminen näkyy konkreettisesti myös omassa elämässä. Hän säästää auton polttoainekustannukset, kun n. 5 km mittainen työmatka taittuu vuodenajasta riippumatta kätevästi polkupyörällä. Ja eihän insinööri olisi insinööri, jos työ ei sekoittuisi jotenkin myös vapaa-aikaan.


—Olen harrastanut pyöräilyä aktiivisesti jo pitkään ja harrastus ulottuu varsinaisen pyöräilyn lisäksi myös polkupyörien kasaamiseen. Polkupyörän huoltaminen onnistuu parhaiten itse opetellen ja tekemällä. Olen tehnyt itselleni myös sähköpyörän, johon olen hankkinut sähköosat erikseen.

 

 

 

Kysy lisää uusiutuvasta energiasta. Ota yhteyttä myyntiimme!

 

Rainer Nurkkala
Myyntijohtaja
rainer.nurkkala(at)elcon.fi
 +358 44 538 6003

 

Janne Nurmi
Myyntipäällikkö
janne.nurmi(at)elcon.fi
 +358 45 230 5070